Apua pelkoihin

Muut pelot

Ihminen voi pelätä oikeastaan aivan mitä tahansa. Ehkä sinä ihmettelet miten moni muu ihminen pystyy elämään ilman samaa pelkoa kuin sinulla on, tai ehkä ymmärrät itsekin pelkosi olevan järjetön. Miksi toiset ihmiset pystyvät olemaan rentoina tilanteessa, joissa sinulla sydän hakkaa, kädet hikoavat ja etsit pakotietä?

”Uskalsin silloin jo samana kesänä poksautella itse ilmapalloja neuloilla. Toki sitä säikähtää yllättävää ääntä, kuten varmasti kuka tahansa, mut ei ne mua enää ahista. Kiitos tosi paljon siitä!”

– Leila

Lähes kaikki pelot ovat opittuja, tiesit mistä olet ne oppinut tai et. On mahdollista, että pelkosi on kehittynyt hitaasti yhä pahemmaksi, mutta ihmisen aivot voivat myös oppia uuden pelon hyvinkin nopeasti. Ei hätää, minulla on sinulle hyviä uutisia! Pelosta kuin pelosta voi myös päästä eroon hyvin nopesti.

Miten pelot syntyvät?

Uusimpien funktionaalisten magneettikuvausten mukaan aivoissa voidaan katsoa olevan kolme tasoa. Pintakerros on vastuussa ihmisten luovasta ajattelusta. Sen alla on refleksiivinen kerros ja syvimmällä aivojen uumenissa on primitiivisin alue. Primitiivinen alue on hyvin samankaltainen kuin esimerkiksi matelijoilla. Sen tärkeimmät toimintatasot ovat pako, taistelu, syöminen ja lisääntyminen.

Esimerkiksi kohti köpöttelevä mummo saa aivoissasi aikaan ärsykkeen, joka kulkeutuu aivojen refleksiivisestä osasta luovasti ajattelevaan osaan. Mietit ehkä pitäisikö sinun auttaa häntä, vai kenties astua pois edestä. Samalta etäisyydeltä kohti syöksyvä tiikeri saa aivoissasi aikaan täysin erilaisen reaktion. Aivoissa aktivoituu saman tien hengissä pysymisestä vastaava primitiivisempi osa, joka käskee sinun juosta karkuun. Et myöskään pysty ajattelemaan mitään muuta kuin lähestyvää uhkaa, koska primitiivinen osa estää luovasti ajattelevan osan toimimisen. Nämä ovat perusteltuja reaktioita, jotka ovat auttaneet ihmiskuntaa selviytymään hengissä vuosituhansien kuluessa. Joskus kuitenkin aivosi voivat oppia, syystä tai toisesta, vääränlaisen reaktion joihinkin ärsykkeisiin. Lopputuloksena on adrenaliinia veressä, korkea syke, halu paeta tilanteesta ja järkevästi ajattelemisen muuttuminen huomattavasti normaalia vaikeammaksi.

Kun ihmisellä on fobia, hän ei yleensä pysty hahmottamaan mitä hän tarvitsee. Yleinen luulo on, että pelkäävä ihminen tarvitsee enemmän rohkeutta. Oikeasti hän tarvitsee tasapainon primitiivisen ja luovasti ajattelevan aivojen alueen välille. Se että yrittää pakottaa itsensä rohkeaksi, ei johda hyviin lopputuloksiin, koska asiaa käsitellään silloin aivan väärällä aivojen tasolla.

Eroon pelosta 3D Mind-tekniikalla

3D Mind on tekniikka, joka on suunniteltu nykyaikaisen aivotutkimusen perusteella nimenomaan tasapainottamaan primitiivisen ja luovasti ajattelevan aivojen osien toimintaa. Toisin kuin esimerkiksi monet hypnoosi- ja NLP-tekniikat, 3D Mind ei pyri asentamaan uusia ”ohjelmia” aivoihin, vaan erottelee ja purkaa olemassa olevat, tiettyyn tapahtumaan liittyvät negatiiviset tunnetilat. Samalla se aukaisee aivoille mahdollisuuden tehdä aivan luonnollisesti uusia yhteyksiä luovasti ajattelevan osan suuntaan. Näin tilanne tasapainottuu, ja pelko katoaa. Usein muutos tuntuukin aika pieneltä parannusvaiheessa, mutta jossain vaiheessa vain tajuat olevasi aivan rentona tilanteessa, jossa aiemmin pelkäsit…

Jos olet kiinnostunut tietämään 3D Mindin neurologisista ja kemiallisista toimintaperiaatteista enemmän, löydät tietoa täältä: Tiede 3D Mindin takana.

Tapaamisen kulku

Tapaaminen menee yleensä näin: Ensin keskustellaan hetki ja selvitetään mikä on juuri sinun ongelmasi. Seuraavaksi ohjaan sinut saamieni tietojen perusteella juuri sinulle räätälöidyn 3D Mind -prosessin läpi. Se koostuu lähinnä yksinkertaisista mielikuvaharjotteista, jotka on tarkasti suunniteltu auttamaan aivojasi avaamaan uusia kytköksiä hermosolujesi välille. Lopuksi keskustelemme vielä sen hetken fiiliksestä ja odotettavissa olevista elämänmuutoksista. Jos pelkosi on hyvin laaja-alainen, en välttämättä ehdi hoitamaan sen kaikkia puolia samalla tapaamisella. Lupaan kuitenkin, että elämäsi tulee tuntumaan paljon helpommalta jo ensimmäisen käynnin jälkeen.

Useat ihmiset kokevat vastaanottotilat enemmän tai vähemmän ahdistavina. Ihmisten tarpeet, halut ja ongelmat vaihtelevat, joten voimme ottaa oman tilamme mistä tahansa missä pystymme keskustelemaan kohtuullisen rauhassa: kahvilassa, puiston penkillä tai vaikka kotonasi. Saat halutessasi aivan itse ehdottaa sopivaa tapaamispaikkaa.

Kenelle 3D Mind sopii?

3D Mind sopii kaikille, joilla on tunteita ja vähintään pieni määrä mielikuvitusta. Toistaiseksi en ole vielä löytänyt ihmistä, jonka kanssa en olisi voinut työskennellä.

Jos mielestäsi ongelmasi on erityisen vaativa tai haluat keskustella tarkemmin mitä pystyn tekemään, tai ehkä vain oppia tuntemaan minua ennen varsinaista parannusta, voimme sopia ilmaisesta konsultaatiosta. Voit myös yksinkertaisesti soittaa minulle tai ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Yhteystiedot ja hinnasto

Copyright signKuva: Leo Hidalgo
Mainokset

Jännittää? Voin auttaa!

%d bloggers like this: